torstai, 14. helmikuu 2008

tapaturma...

Keskiviikkona oli penkkipäivä, tai siis piti olla. Vinopenkkiä tehdessä, kun olin jo laittamassa tankoa takaisin haarukoihin kun tanko meni ohi toisesta haarukasta ja siinäpä kävi sitten niin että vasen olkapää lähti osittain pois paikoiltaan. : x Onneksi se sitten meni takaisin paikoilleen eikä tarvinnut lähteä lääkäriin sitä laittamaan. Pahemmin kipeä se ei ole sen jälkeen ollut mutta raskaampia en nyt ala nostelemaan sillä ja ulkokierron tekeminen sattuu. Olen harkkinnut pitäisikö sitä käydä näyttämässä lääkärille vai ei, käsittääkseni yleensä tällaisissa tapauksissa suositellaan vain lepoa ja sitten kuntoutusta.

Perjantaina menen kuitenkin salille mutta vain sellaisia liikkeitä mitkä ei kuormita olkapäitä. 

keskiviikko, 13. helmikuu 2008

Ei otsikkoa

Eilen käytiin kävelylenkillä koko perhe, pienimmäinen istui pulkassa. Kyllä teki hyvää ja mukavan olon raitis ilma, mutta untuvatakki oli liian kuuma.

Eilen sain vihdoin postissa tehosekoittimen, yes! Kenwood Ellipsis (bl745), yllättävän painava vekotin mutta vaikuttaa tosi tukevaa tekoa olevan. Jos vain kukkaro antaa myöten niin tulee meidän perheen hedelmien, marjojen ja kasvisten syönti lisääntymään .

sunnuntai, 10. helmikuu 2008

treenipäivä (peruskuntoa)

Tämän päivän treeni

  • Maastaveto 25, 35, 40, 50, 60 x 10
  • Istumaannousuja 15, 15, 12
  • Ylätaljan veto rintaan 10, 20, 15, 15 x 10
  • Hauis 20, 20 x 10

Tietysti tuohon kuuluisi vielä lämmittelyt ja loppuverryttelyt mutta niitä en yleensä merkitse ollenkaan ylös. Hauista en pysytynyt tekemään enempää, tuntui tuon maven jälkeen kyynärvarret olevat ihan tukossa. Gripperit meinasin vielä, viimeistään ensiviikolla, ottaa mukaan ohjelmaan, jotta saisin vähän puristusvoimaa lisää käsiin. Palautuksena treenin jälkeen otan noin 1dl Finnmaxin Whey100 heraproteiinia veden kanssa ja joitain hedelmiä.

sunnuntai, 10. helmikuu 2008

Treenipäivä (peruskuntoa)

Tänään sitten tein treeniä jaloille. Jostain syytä oli todella vetämätön olo ja jätin treenin puolitiehen. Lisäsin mielessäni ostoslistaan verkkarit.

  • lämmittelyä: kuntopyörää, kyykkyjä ilman painoja, askelkyykkyä muutama
  • Jalkakyykkyä 20, 25, 30, 35, 40 x 10
  • SJMV 20, 25, 30, 35 x 10 (verkkarit meinaa tippua jalasta #*x!% x! #)
  • Selänojennuksia joitakin (en laskenut)
  • poljin kuntopyörää, muutama venytysliike

Surkeasti meni...äsh. Vieläköhän flunssan jälkioireita vois olla nämä lie, ehkä ensi viikolla menee taas paremmin.

lauantai, 9. helmikuu 2008

harmaa päivä

Ulkona pilvistä ja plussa asteita, loskaa. : (

En tunnu saavan itseäni millään niskasta kiinni, motivaatio on täysin kadoksissa. Noin puoli vuotta sitten, samalla kun aloittelin tätä saliharrastusta, olin 2kk dietillä. 300-500kcal vähemmän söin sen ajan kuin kulutukseni olísi periaatteessa. Tämän tiesin siitä kun laskin kalorit ja laitoin ylös joka suupalan. Paino ei tippunut siltikään. Ilmeisesti oli liian rankka dieetti koska nyt olen syksyllä syönyt ihan mitä sattuu, eikä painoon ole tullut lisää. Epäonnistuminen tuossa dieetissä vei motivaationi kokonaan.

Liikunnan ilon löytäminen on ainoa valon pilke laihdutusprojektissani juuri nyt. Lihakset ovat vahvistuneet, vaikka välillä sitäkin epäilin. Alkuun en tahtonut jaksaa sitä 10 istumaan nousua tehdä, nyt menee 60 kevyesti (teen ne tosin 15 sarjoina, mutta vain 30s tauot välissä). PMS oireet eivät ole hävinneet mutta helpottuneet, ainakin hiukan.

Ruoka, ruoka, ruoka...huoh. Kaikki hedelmät maksaa noin 2e kilo ja siitä ylöspäin ja kasvikset enemmän, kun ne kuorii paljonko jää jäljelle? Paljonko maksaa yksi salaatti ja kuitenkin koko perhe syö samaa ruokaa. Paljon proteiinia pitäisi syödä, mutta hinnat! 400g lihaa maksaa noin 3-4e ja meidän perhe tarvitsisi niitä 2 pkt päivä. Maitotuotteet, niidenkin hinnat ovat nousseet. Miten syödä edullisesti, terveellistä ruokaa jossa on paljon proteiineja?

Väsyttää, hiukan alakuloinen olo...aivan kuukautiset on varmaan tulossa. Tumma kaakaojauhe ja kunnon treeni auttaa.